Arkut

Hautajaiset on tarkoitus järjestää vainajan näköisiksi, jossa koko (siunaus)tilaisuuden ajan vainajan viimeinen leposija on arvokkaana esillä kirkon tai kappelin edessä keskipisteenä. Poismenneen persoonaa voi tuoda esiin monessa eri kohdassa surujuhlaa järjestettässä.

Esimerkiksi arkun valinnalla voi ilmentää edesmenneen elämänvaiheita. Siinä voi olla lempiväriä, harrastuspiirin/järjestön/yhdistyksen merkki tai vaikka kuva omasta rauhoittavasta mökkimaisemasta. Ammattitaitoinen henkilökuntamme auttaa järjestämään vainajaa kunnoittavan, persoonallisen tilaisuuden, josta jää kaunis muisto läheisille. Alla on osa arkkuvalikoimastamme.

Toimistollamme on nähtävissä lisää eri malleja myös luonnollisessa koossa. Arkkujen hinnat ovat 595 – 2 200,00€. Kaikki arkkumme ovat kotimaista laatutyötä. 

Saatavissa myös Ristomatti Ratian suunnittelema "KAIHO" arkku- ja uurnamallisto

Karjala-arkku

 Karjala 

Arkku, jonka verhoilussa on huomioitu Karjalan vaakunan värit. Kannen sivuja koristavat musta ja punainen leveinä tyylikkäinä nauhoina. Kaunis kokonaisuus, joka on saanut suosion karjalaisten viimeisenä leposijana.


Solmu I Solmu 1

Kapeneva arkkumalli, jonka alaosa on kangasverhoiltu. Kannessa on sama kangaspohja ja sen päälle on tehty solmulaskokset. Kahvat, tupsut ja hapsut ovat valinnaisia osasia.


Solmu IISomu 2

Kauttaaltaan kangasverhoiltu valkoinen kapeneva kangasarkku. Kannen sivustojen koristeena on harmaasta verhoilukankaasta tehty kaunis solmulaskos, jonka laskos lähtee harjalaudan alta ja laskeutuu tyylikkäästi kannen sivua mukaillen. Solmu on sijoitettu lähelle leveämpää päätyä.


Säde II Säde II

Kaunis perinteinen täyssädearkku, jossa pohja ja kansi rypytetty. Hapsut ja tupsut antavat rauhoittavan ja tasapainoisen kokonaiskuvan. Saatavana myös mm. harmaana.


 

PVS Säde risti PVS säde risti

Verhoilu on tehty suositulla, ryhdikkäällä puuvillaviskoosikangaskuosilla, jonka pinta on eloisa ja lämpimän sävyinen. Lisävarusteena saatavat metallikahvat luovat arvokkuutta ja täydentävät kokonaisuuden.


Nelikko Honka Nelikko

Pyrstöliitoksin kootussa honka-arkussa yhdistyvät perinteinen puusepän taito ja moderni ulkonäkö. Sisusta rakentuu aidosta puusta, luonnonvärisestä ja valkoisesta pellavasta. Pinta on käsitelty kelonharmaalla puuvahalla.


Ekoarkku Honka Eko

Tämä arkku niin sisältä kuin ulkoakin on valmistettu kokonaan luonnonmateriaaleista. Arkku on massiivipuuta, jonka pinta on käsitelty luonnonvahoilla. Värisävyltään se on kellanruskea kuin auringon patinoima mäntylauta.


Punahonka Punahonka

Tyylikkään pelkistetyt listat sopivat hyvin kauniin punertavan sydänhongan sävyyn. Monen mielestä suomalainen puuarkku kauneimmillaan.


Täystammi Täystammi

Tasaleveä tammiarkkumalli, jossa jykevä harjalista korostaa massiivisuutta. Arkun pohja on myös tammea. Kanteen saatavissa "ristikaiverrus" siunaushiekkaa varten.


Viipurin Hautaustoimisto Viipurin Hautaustoimisto